Keskiajan yrttitarha sijaitsee Pornaisissa. Se on pieni, metsän ympäröimä yrttitarha, jossa kasvaa enimmäkseen keskiajalla käytössä olleita kuivan maan lääke- ja ravintoyrttejä. Yrttitarhan malli on varhaiskeskiaikainen ja sen kasvivalikoimassa on Pohjois-Euroopassa ennen vuotta 1600 kasvatettuja yrttejä, pensaita ja puita. Yrttitarha on esitelty TV:ssä Eden Pihaklubissa 18.7.2013 ja Ihana Piha- ohjelmassa 10. jaksossa 17.6.2010.
Yrttitarha on perustettu vuonna 1998 metsäpohjalle. Paikka on hyvin kuiva. Yrttitarha ja sen kasvit muuttuvat ja vaihtavat paikkaa usein. Ne yllättävät käytöksellään. Opin itse koko ajan lisää puutarhanhoidosta ja kasveista. Opin tuntemaan piparmintun mieltymykset vasta kymmenentenä vuotena, mutta kamomilla ei enää kasvakaan millään… se haluaisi kukoistaa penkissä aivan yksin, ilman naapureita. Tietoni keskiajasta lisääntyy koko ajan. Yrttitarhani on muodoltaan varhaiskeskiaikainen; keskellä on pieni ympyränmuotoinen kukkapenkki, jonka ympärillä on neliön- tai kolmionmuotoiset kukkapenkit. Tällaista mallia kuvaa Albertus Magnus 900-luvulla. Kuvassa etualalla luumupuu (Prunus domestica) ja iriksiä (iris sp.).
Aluksi jokaisen yrttipenkin keskustassa oli vanha ruusu, ja yrttipenkkiä reunusti jokin matala kasvi. Kuvan penkissä kasvavat apteekkarinruusu (Rosa gallica officinalis) ja ranskanruusu (Rosa gallica versicolor), reunaa kiertää iisoppi (Hyssopus officinalis), jota käytettiin keskiajalla mausteena ja lääkkeenä. Ruusujen ja reunakasvien välillä kasvaa korkeampia yrttejä. Melko pian osoittautui, että penkkien tila oli liian pieni voimakkaasti leviäville vanhoille ruusulajikkeille, jotka haluavat kasvaa leveästi, eivätkä siedä leikkaamista.
Ranskanruusut 'polkagris' (rosa gallica versicolor) ja apteekkarinruusu (rosa gallica officinalis) ovat vanhimpia ruusuja keskiajan yrttitarhoissa. Apteekkarinruusua käytettiin lääkkeenä. Ruusuvettä käytettiin keskiajalla sekä kosmetiikassa että ruoanlaitossa. Ruusuvanukkaat levisivät Eurooppaan islamilaisesta maailmasta ristiretkeläisten mukana. Molemmat ruusut leviävät mielellään kasvattamalla sivuversoja, joten istuttaminen yrttipekin keskelle ei ollut niille paras valinta. Ne talvehtivat hyvin, mutta näyttävät kasvavan vain vajaa metrin korkeiksi, vaikka apteekkarinruusu on kotiseuduillaan köynnös. Leveyttä ne sen sijaan vaativat itselleen.
Yrttipenkkien reunat on muurattu pienistä luonnonkivistä: tontilla on niitä paljon, joten oli järkevää käyttää osa niistä johonkin. Esimerkki kivin reunustetusta kukka- tai vastaavasta penkistä on löydetty Oslon keskiaikaisista kaivauksista. Tässä penkissä kasvaa kieloja (Convollaria majalis) ja ukontulikukka (Verbascum thapsus). Kieloa käytettiin lääkkeenä.Ukontulikukka on arkeofyytti, jota ihmiset joko kasvattivat tai tahallisesti levittivät luontoon. Poltetun tulikukan savua hengitettiin hengitystiesairauksissa. Kasvin vartta käytettiin soihtuna, siitä kasvin nimi Kungsljus. Tulikukat kasvavat hyvin aurinkoisilla ja kuivilla paikoilla, joissa vesi ei seiso.
Kuningas Kristofferin maalaki 1400-luvulta mainitsee, ettei toisen puutarhasta saa taittaa oksia tai varastaa hedelmiä tai taimia. Puutarhaksi käsitettiin nimenomaan sitä varten aidattu alue. Puutarhani on reunustettu risu- ja kiviaidoin. Aitani olen tehnyt nuorista koivuista (Betula sp.) ja pihlajista (Sorbus aucuparia). Keskiajan Euroopassa risuaidat olivat usein pähkinäpuuta (Corylus avellana) tai pajua (Salix sp.). Risuaitoja käyttivät varsinkin talonpojat, kun pieni keittiötarha piti suojata hanhilta. Maillani kasvaa kuitenkin runsaasti nuoria koivuja, joten tein aitani pääosin niistä. Pihlaja olisi taipuisampaa, mutta niitä kasvoi liian vähän. Kuvasta näkyy hyvin risujen pujottelu – vuorotellen pystytolppien edestä ja takaa. Aidat joudutaan uusimaan muutaman vuoden välein, sillä koivu lahoaa nopeasti.
Ennallistetuissa keskiajan puutarhoissa on käytetty myös erilaisia ristikkomallisia aitoja. Esimerkki ristikkoaidasta löytyy Sylvia Landsbergin kirjasta Medieval Gardens, jota tässä on mukaeltu, kuva yrttitarhan kesältä 2010. Edessä kukkii persian keltaruusu (Rosa damascena), joka oli keskiajan Euroopassa melko harvinainen islamilaisen alueen ulkopuolella. Ruusu istutettiin kahden polun väliin, jossa se ruusu suuttui liialliseen oksien leikkelyyn ja katosi. Rohtosalkoruusu (Alcea officinalis) kasvaa terhakkana heti ruusun takana, kuvan keskellä.
Puutarhaa rakentaessani olen pääasiallisena lähteenä käyttänut John Harveyn loistavaa kirjaa Medieaval Gardens (Lontoo, 1981). Mielestäni se on paras lähdekirja keskiajan yrttitarhan rakentajalle. Sylvia Landberg on myös kirjoittanut hyvän kirjan keskiaikaisista yrttitarhoista (Medieval Gardens). Myös heidän muu tuotantonsa on ollut opettavaista luettavaa.
Aikalaislähteitäkin on Euroopasta. Ne ovat enimmäkseen herbaarioita, joissa kerrotaan yrttien käytöstä. Niitä luettaessa on muistettava, että keskiajan kielen ja nykykielen välillä on pitkä aika, ja kirjoista on saattanut olla useita käännöksiä ja muutoksia, kasvin nimikin on saattanut matkan varrella vaihtua jopa useampaan kertaan.... Tapa kuvata kasvit ei myöskään silloin ollut se ihan kaikkein selkein. Esimerkiksi oheinen kuva keskiaikaisessa yrttikirjassa eli herbaariossa yrtistä nimeltä Myrtus voi tarkoittaa joko myrttiä (myrtus communis) tai suomyrttiä (Myrica gale). Tai sitten jotakin ihan muuta kasvia. Tunnistaisitko kasvin?
Yrttitarhassa voit vierailla sovittuna aikana pientä korvausta vastaan tai osallistua talkoisiin. Samalla voit oppia yrteistä ja niiden käytöstä. Yrttitarhassa vietetään silloin tällöin myös yleisölle tarkoitettuja esittelytilaisuuksia, joissa voit kuulla yrttien historiasta ja niiden käytöstä vuosisatojen varrella.
Tutustu puutarhan blogiin keskiajanyrttitarha.worldpress.com.